Viime torstain Korttelihaipakan yhteydessä toinen kaupungin kahdesta isosta kirjakaupasta myi ylijäämäkirjojaan eurolla kappale. Poimin laareista omaan hyllyyni – tai käytännössä lattialle – kaksi opusta. Toinen oli Emmanuel Toddin Imperiumin jälkeen ja toinen Blaise Cendrarsin Kulta. Molemmat ranskalaisia näkökulmia Yhdysvaltoihin; ensiksi mainittu vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeiseen Amerikkaan, toinen Meksikon sodan ja Kalifornian suuren kultaryntäyksen aikaan.
Cendrars oli tiiviissä yhteydessä surrealistiliikkeeseen. 1924 julkaistua Kultaa on kuitenkin hankala luonnehtia tyylillisesti surrealistiseksi romaaniksi, vaikka muutamat yksityiskohdat surrealismista muistuttavatkin. Romaanin tarina todennäköisyyksiä uhmaavine käänteineen kuitenkin tuottaa suurta tyydytystä surrealismiin taipuvaiselle mielelle – semminkin kun se perustuu todellisiin tapahtumiin.
Kulta on sveitsiläisen Johann Augustus Suterin – amerikkalaisittain John Augustus Sutterin – elämäkerta. Suter pakeni rikosten turvin Sveitsistä Amerikkaan, päätyi lopulta Kaliforniaan ja hankki itselleen suuren maa-alueen, jonka hän risti Uudeksi Helvetiaksi. Maataan viljelemällä (ja Havaijilta tuomiaan kanakkiorjia hyväkseen käyttämällä) Suter oli luovimassa tietään upporikkauteen. Kävi kuitenkin niin, että Suterin mailta löytyi kultaa. Valtavasti. Sen sijaan, että Suter olisi pystynyt hyötymään tilanteesta, hän menetti työntekijänsä kullanahneudelle ja lopulta koko omaisuutensa maa-alueitaan myöten. Suterin tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän. Hän onnistui uudestaan kapuamaan rikastumisen partaalle, ja haastoi oikeuteen sekä yksityiset kullankaivajat, Kalifornian että koko liittovaltion. Kalifornialainen tuomari päätti, että hänen kuului saada menettämänsä maat takaisin sekä huomattava osuus mailta löydetystä kullasta. Jälleen voisi kuvitella, että kulta olisi tehnyt Suterin kroisokseksi, mutta näin ei käynyt. Pillastuneet kalifornialaiset tuhosivat Suterin koko omaisuuden ja lynkkasivat hänen työntekijänsä. Lopulta Suter päätyi Washingtoniin vaatimaan itselleen oikeutta rutiköyhänä, katkeroituneena ja uskontoon hurahtaneena. Hän oli tullut hulluksi ja ihmiset käyttivät häntä hyväkseen. Kongressi päätti vuosien jälkeen tutkia asiaa, mutta Suter ehti kuolla ennen tutkimusten valmistumista.
Cendrars ei moralisoi tapahtumia ollenkaan, vaan antaa lukijan itse päättää asennoitumisestaan. Suter saa vioistaan huolimatta kuitenkin helposti lukijan sympatiat puolelleen, koska hänen toimintansa esitetään tietyllä tapaa viattomana ja vilpittömänä. Kirja herätti ajatuksia rikkauden hyödyistä ja haitoista, omistusoikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta sekä konkreettisemmin kultaryntäyksestä historiallisena tapahtumana. Kulta on moderni tarina hybriksestä, joka lopulta tuhoaa siihen sairastuneen ihmisen. Kirjan lopetus on vavahduttavan tehokas:
Johann August Suter kuoli 73-vuotiaana. Kongressi ei milloinkaan julistanut päätöstään. Suterin jälkeläiset eivät milloinkaan puuttuneet asiaan, vaan luopuivat jutusta.
Hänen perintönsä on avoin.
Nyt, vuonna 1925, ja enää vain muutaman vuoden ajan, on vielä mahdollista puuttua asiaan, tehdä jotain sen hyväksi, esittää vaateita.Kuka haluaa kultaa? Kuka haluaa kultaa?
